Sata vuotta tulevaisuutta esittelee suomalaisten yritysjohtajien ja talouselämän vaikuttajien muotokuvia itsenäisyyden ajalta. Näyttely on Keskuskauppakamarin ja Amos Andersonin taidemuseon yhteisprojekti Suomen juhlavuoden kunniaksi.

Näyttely nostaa esille niin henkilöitä yritysten takana kuin suomalaisen muotokuvamaalauksen perinnettä.. Näyttelyn keskiössä on kysymys siitä, miten eri aikakausien ja alojen yritysjohtajat ovat halunneet tulla nähdyiksi ja muistetuiksi. Muotokuvat on valittu niin, että ne kattavat itsenäisyyden ajan kaikki vuosikymmenet. Tavoitteena on tarjota kävijöille mielenkiintoinen kattaus eri taiteilijoita, tekniikoita ja tyylejä.

Teokset edustavat valikoimaa Keskuskauppakamarin internetissä julkaistusta muotokuvagalleriasta. Hankkeen taustalla on halu taltioida ja esittää Suomen taloudessa vaikuttaneiden henkilöiden muotokuvia. Osa esillä olevista taideteoksista on tähän asti ollut yritysten kokoelmissa ja näin yleisön tavoittamattomissa. Taideteokset – ja niissä esiintyvät henkilöt – ovat osa suomalaista historiaa, ja niiden esittäminen yleisölle on merkittävä kulttuuriteko.

Keskuskauppakamarin digitaalinen muotokuvagalleria: https://muotokuvagalleria.fi/