Sam Vanni

1908 –1992

Sam Vanni, alkuperäiseltä nimeltään Samuel Besprosvanni, on ehkä huomattavin suomalaisen abstraktin taiteen edustaja. Ensimmäiset täysin nonfiguratiiviset maalauksensa hän toteutti vuonna 1952 ja jatkoi valitsemallaan linjalla kuolemaansa saakka. Siirtyminen uuteen ilmaisuun ei tapahtunut äkillisesti, vaan sitä edelsi yli kahdenkymmenen vuoden kehityskausi.

Taideyhdistyksen piirustuskoulussa ja Wäinö Aaltosen ateljeessa opiskellut Sam Vanni aloitti maalauksellisesta, figuratiivisesta ilmauksesta, jossa oli muistumia sekä impressionismista että ekspressionismista. Luonteeltaan hän ei kuitenkaan ollut mikään suomalaisen taiteilijan perustyyppi. Häntä kiinnostivat alusta asti maalaustaiteen formalistiset, etenkin väreihin liittyvät seikat. Jo ennen vuonna 1938 tekemäänsä Pariisin-matkaa hän maalasi ranskalaisen koulun väritaiteen mukaisesti, esikuviensa Matissen ja Bonnardin viitoittamalla tiellä. Hänen aiheensa, maisemat, asetelmat ja henkilökuvat, olivat sinänsä perinteisiä, mutta tapa jolla hän työskenteli, osoitti ennakkoluulotonta uuden etsintää.

Jo vuonna 1935 Sam Vanni oli tutustunut Tove Janssoniin, tulevaan muumikirjailijaan, joka tuolloin oli kuvittaja ja pilapiirtäjä, kuten hänen äitinsä, Signe Hammarsten-Jansson. Maalarina Jansson oli vielä aloittelija. Taiteilijat ystävystyivät ja työskentelivät usein yhdessä Vannin ateljeessa. Jansson sai myös istua monen muotokuvan mallina. Myöhemmin hän on muistellut, miten paljon kokeneempi ja usein ankaran kriittinen ystävä pyrki avaamaan hänen silmänsä taiteen väri- ja valo-ongelmille. Sam Vannin opetus oli viisi vuotta nuoremmalle kollegalle ratkaiseva. Ei ole mikään ihme miten paljon heidän tuotannostaan löytyy yhtymäkohtia näinä vuosina.

Oheisen Tove Janssonin muotokuvan hän maalasi vuonna 1940. Istuva malli on kuvattu kokovartalokuvana suoraan edestäpäin. Sylissään hän pitää piirtäjänattribuuttejaan, kynää ja lehtiötä. Oikeassa reunassa kuvatut taiteilijatarvikkeet viittaavat ympäristöön, jossa taulu on syntynyt. Mallin otsaan, hartioihin ja käsivarsiin lankeava pehmeä valo tulee suoraan ylhäältä päin herättäen hahmon pyöreän kolmiulotteisuuden. Maalausta hallitsevat kylmän siniset ja violetit sävyt on sivelty herkullisesti paksuina kerroksina. Hienovaraiseksi kontrastiksi taiteilija on värittänyt lattian ja pöydän ruukun roosan sävyillä, jotka ovat tuttuja useista Matissen maalauksista ja joita Vanni suosi myös myöhemmissä töissään.